TRAGEDY OF THE COMMONS

Laki telkien taa sen toimittaa / Ken yhteismaalta hanhen varastaa
Vaan vapaaksi kelmi suurempi jää / Jok’ yhteismaan hanhelta kähveltää

Yhteismaan ongelma on vanha poliittisessa filosofiassa mutta myös esimerkiksi ekologiassa tutkittu tilanne, jota kuvaa erinomaisesti kuvassa siteerattu, 1600-luvulla kirjoitettu englantilainen kansanruno (jonka korkeimman omakätisesti käänsin). Yhteismaan ongelmaa voi kuvata vaikka näin: kuvittele kylä, jossa on kymmenen taloa. Kylän laidalla on yhteismaana oleva niitty, jota kukaan ei omista tai hoida, mutta jota kaikki saavat käyttää. Kyseisellä niityllä mahtuu laiduntamaan sata hanhea, joten jokaisesta talosta voidaan laittaa kymmenen hanhea niitylle. Tällöin kaikki hanhet ovat pulskia ja hyväkuntoisia, ja kaikilla on kaikki hyvin.
Mutta entäs sitten, kun joku keksii laittaa pari ylimääräistä hanhea niitylle? No, sitä ei kukaan huomaa, ja kyllähän niitty elättää 102 hanhea siinä missä satakin. Entäpä kun kaikki kylän talot laittavat niitylle pari ylimääräistä hanhea? Yhtäkkiä hanhia on 150, ja ne kaikki riutuvat kun yksikään ei saa tarpeeksi ruokaa. Kyläläisetkin kärsivät hanhien nääntyessä. Mutta koska niitty on yhteismaata, ei ketään voida kieltää pitämästä hanhiaan niityllä.
Nyt suurenna mittakaavaa ja ajattele yhteisniittyjen sijaan esimerkiksi metsiä, merten kalakantoja taikka yhteistä ilmakehäämme. Ymmärtänet, miksi tätä asiaa on paljon pohdittu ja miksi se pääsi runoonkin jo nelisensataa vuotta sitten.
Kun kaikki haluavat lisää ja vain ottavat yhteisestä mutta rajallisesta resurssista, lopulta kaikki kärsivät. Myös hanhet.

Tragedy of the commons is a situation studied in political philosophy as well as in ecology that is excellently described by this English folk poem that dates back to the 17th century that I wrote in my drawing. You can visualize the tragedy of the commons like this: imagine a village of ten houses. There’s a meadow by the village that is not owned or taken care of by anyone but everyone may use it. The meadow is large enough to feed one hundred geese so every house can have ten geese feeding on the meadow. Like this, all the geese are well-fed and in good condition, and everyone is happy.
But what about when someone decides to send two extra geese on the meadow? Well, no one will notice it and the meadow can feed 102 geese as well as 100. And what’s going to happen if everyone else puts a couple of extra geese to the meadow? Suddenly there are 150 geese, and they all starve as there is not enough food for any of them. The villagers, too, suffer as the geese starve. But because the meadow is common land no one can be told not to keep their geese in there.
Now you can scale this up and think about, not only common meadows, but also forests, oceans’ fish stocks or our atmosphere. I think you see why this problem has been given plenty of thought and why it made its way into a poem already some 400 years ago.
If everyone just wants more and just take from a shared but finite resource everyone will eventually suffer. Even geese.

Runon neljäs säkeistö liittyy taas hanhiin:
The fourth verse of the poem comes back to geese:

Laki telkien taa sen toimittaa / Ken yhteismaalta hanhen varastaa
Jää yhteismaatta hanhet varmaankin / Kunnes itse sen ottavat takaisin

Me ihmiset olemme ottaneet luonnolta jo aivan liikaa. On aika antaa takaisin kun vielä rauhallisesti voimme.
We humans have taken from wildlife way too much. It is time to give back when we still peacefully can.