CTID: INTERESTING PANELS
”One thing you oftentimes see in comic drawing guides…” //
”…is that you should use interestingly shaped (=non-rectangular) panes to make the page look more interesting.” //
”I myself hate this. It CAN work, for example it is often used in manga.” //
”But in-between interestingly shaped panels there is often unused space… like here and there!” //
”Of course you can modify rectangles such as with this speech bubble trick – but the basic shape is still a rectangle! JP Ahonen uses this a lot in the Northern Overexposure comics.” //
”In actin scenes and scenes that are confusing to a character interestingly shaped panels are a good special effect. But in peaceful scenes they’re more a disturbance.” //
”You also have to be careful not to mess the reading order…” There? Or there? //
”Interestingly shaped panels can easily make the page restless and confusing!” Earthquake? //
”When used well and sparingly, non-rectangular panels can create a sense of action or other effects…” //
”…but mostly I would recommend that you’re stick to rectangles.”
Gaiverruksia
Nyt oon ekaa kertaa eri mieltä! Oon ehkä mangan kasvattama, mutta keskimäärin tykkään kyllä kaikesta ruuduilla leikittelystä.
Ei toki määräänsä enempää sitäkään, tää sarjis toimii parodiana, mutta olis kyllä rasittavaa luettavaa jos koko ajan ois tuollaista 😀
Mun suosikkeja on sellaiset, missä ruudut otetaan osaksi kuvaa, esim. hahmo nojaa ruudun reunaan. Näitä oon itekin piirtänyt paljon! Ja esim. Tove Janssonilla on sit taas hienoja sellaisia missä ruudun rajat onkin vaikka kasveja tai ornamentteja. Suorakaiteina tosin.
Kuten mainittu, ruuduilla leikittely VOI toimia. Esmes J.P. Ahosella on aika hauskoja ruutuja, samoin just Janssonilla, ja Eastmanin ja Lairdin alkuperäisissä TMNT-sarjiksissa on jotain aivan huikeita sivuja. Mut nekin enimmäkseen pelaa suorakaiteilla, jolloin sarjiksen lukeminen edelleen sujuu ongelmitta. Erikoiset ruudut toimii hyvin tyylikikkana tai tehokeinona, mut oon nähnyt myös sarjiksia, joissa niitä ylikäytetään pahasti. Esmes Viimeisen yksisarvisen sarjissovitus (jonka oon lukenu joskus iän päivää sitten) mun mielestä kärsi siitä, että se kikkaili liikaa ruuduilla ja asettelulla niin, että lukeminen ja tarina kärsi.
Ite en oo lukenu niin paljoa mangaa, että olisin kovin tottunu näkemään ruutukikkailua hyvin tehtynä – sen sijaan oon nähny monta sarjisopasta, jotka neuvoo ruutukikkailuun ja unohtaa mainita, että luettavuuden pitää aina toimia ruutujen muodoista huolimatta. Mutta näistä on tosiaan monta oikeaa mielipidettä! Itse oon ehkä taipuvaisempi pitämään muutenkin sarjiksista, joissa visuaalit on tarinan palveluksessa eikä toisin päin.